Esittely

hurja&zip_0791
© Marianne Forsell

Mistä kaikki lähti?

1990-luvulla Suomen tokomaajoukkue oli pohjoismaisella rankinglistalla mitalisijojen ulkopuolella. Suomi jäi jatkuvasti Ruotsin ja Norjan varjoon.

Suomalaiset alkoivat miettiä, mitä naapurimaissa tehdään paremmin ja toisin. Silloin saatiin idea hakea valmennusapua sieltä, missä oli osaamista. Kennelliiton tokotoimikunnalle tehtiin esitys ulkomaalaisen kouluttajan saamiseksi maajoukkuelaisille.

Keväällä 1998 toive toteutui. Espoossa järjestetylle leirille saapui ruotsalainen toko-osaaja ja maajoukkueen jäsen Ulf Kalborg vetämään koulutusleiriä. Leirin saama palaute oli positiivista, joten uusi valmennusleiri pidettiin heti seuraavana vuonna. Tämän jälkeen leirejä on pidetty vuosittain. Ensimmäisen leirin yhteydessä työstettiin valmennusrenkaan säännöt ja toimintaohjeet lopulliseen muotoonsa. Näin valmennusrengas oli saanut alkunsa.

Työ on kantanut hedelmää, ja valmennusrengas on osoittanut tarpeellisuutensa suomalaisessa tokomaailmassa. Suomi on noussut maailman parhaimpien tokomaiden joukkoon. Hienosti menestyneen maajoukkueen lisäksi taso on noussut ja laajentunut myös ruohonjuuritasolla.

Valmennusrengas järjestää asiantuntevaa koulutusta kuten luentoja, kursseja ja koulutuspäiviä eri puolella Suomea. Ajankohtaista-osiosta löydät seuraavat koulutukset. Valmennusrenkaan jäseniä on myös mahdollista kutsua kouluttamaan, yhteystiedot löytyvät Jäsenet-sivulta.

The Finnish Obedience Ring – The Beginning

In 1990s the Swedish and the Norwegians constantly outshone the Finnish national obedience team. Finns started analyzing what the neighbouring countries were doing differently and better than the Finns. A suggestion arose that Finns should seek help from those in the know. Thus a proposal was made to the Finnish Kennel Club obedience board that the Finnish obedience team should get a coach from overseas.

In spring 1998 there was an obedience camp coached by Swedish obedience team member Ulf Kalborg. The feedback from the obedience camp was positive, so a new camp was organised the following year. The obedience camps have been a yearly occurrence ever since. In the first camp the rules for the Obedience Training Ring were drawn up. Thus the Obedience Training Ring had begun.

The Ring has shown to be useful for Finnish obedience. Finland is now among the top obedience countries. In addition to the Finnish Team’s success, the level of obedience has improved also at grass roots level in Finland.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s